Toisesta maailmasta

Hänellä oli tapansa mukaan päässään korkea sulkapäähine ja kädessään piipputomahawk. Vaikka asu oli sotaisa, mies itse oli ystävällinen.
– En ole tainnut vielä kertoa teille, miten minut siepattiin lapsena ja myytiin orjaksi siirtokuntiin? hän kysyi hyväntuulisesti kaataessaan kahvia. – Haluaisitteko kuulla siitä? Se voisi piristää teitä.

Kuunkiroajissa Thomasille ja Jamesille muodostuu tavaksi viettää aikaa kahvihuoneessa, jonka ovella roikkuu nimikyltti ”Toisesta maailmasta”. Kahvihuonetta pitää itseään Intiaani-Peteriksi kutsuva mies, joka väittää tulleensa siepatuksi ja myydyksi orjaksi Amerikkaan ja päätyneensä lopulta intiaanien vangiksi.

Intiaani-Peter on historiallinen henkilö, mutta sitä on mahdotonta sanoa, kuinka tosi hänen tarinansa on. Peter Williamson oli kotoisin Aberdeenista, ja sieltä hänet miehen oman kertomuksen mukaan siepattiin siirtokuntiin matkaavaan laivaan. Todennäköisesti näin myös tapahtui. Aberdeenista siepattiin lukuisia lapsia tai nuoria vuosina 1741-1744 ja heidät myytiin orjiksi siirtomaihin. Sieppauksiin oli sekaantunut useita kaupungin valtaapitäviä, ja lapsia tiettävästi pidettiin vangittuina Tolboothin eli tullikamarin vankiselleissä.

Peter Williamson astui Planter-nimiseen alukseen joko vastoin omaa tahtoaan tai vapaaehtoisesti tammikuussa 1743, todennäköisesti 13-vuotiaana. Määränpäässä Pennsylvaniassa hänet myytiin seitsemän vuoden sopimuksella palvelijaksi skotlantilaiselle nimeltä Hugh Wilson. Williamson vapautui palveluksesta isäntänsä kuoltua, mutta seikkailut eivät päättyneet tähän. Ensin hän joutui intiaanien vangiksi ja myöhemmin, paluumatkalla takaisin Skotlantiin, ranskalaisten. Lopulta Williamson palasi Britanniaan vuonna 1756.

Tästä kaikesta Williamson on kertonut kirjassaan French and Indian Cruelty. Ensimmäinen painos teoksesta julkaistiin Englannissa vuonna 1757. Williamson julkaisi kirjansa rahoittaakseen matkansa kotikaupunkiinsa Aberdeeniin. Hän esiintyi yleisölle, kertoi tarinaansa ja myi kirjaansa, kunnes viimein pääsi Aberdeeniin vuonna 1758.

Aberdeen ei ottanut Williamsonia lainkaan lämpimästi vastaan. Williamson pidätettiin valehtelusta ja vangittiin Tolboothiin ennen kuin hänet karkotettiin kaupungista. Kaikki hänen kirjansa poltettiin Merchant Crossilla eli kaupungin kauppapaikalla. Williamson ei kuitenkaan luovuttanut. Hän haastoi puolestaan Aberdeenin kauppiaat oikeuteen sieppauksista ja voitti. Vaikka hänen karkotuksensa peruttiin, hän ei enää palannut Aberdeeniin, vaan asettui pysyvästi Edinburghiin.

Edinburghissa Williamsonista tuli menestyvä kauppias ja paikallinen nähtävyys. Hän hyödynsi mainettaan Intiaani-Peterinä ja kulki Edinburghin kaduilla korkeassa sulkapäähineessä. Tarinat siirtomaista kiinnostivat ja niitä tultiin kuuntelemaan kahvihuoneisiin, joita Williamson perusti eri puolille Edinburghia. Thomasin ja Jamesin kantapaikan lisäksi Williamsonilla oli kahvihuone parlamenttitalolla, ja kaupungin virkamiehet ja oikeusoppineet olivat hänen vakituista asiakaskuntaansa. Kahvihuoneen lisäksi Williamsonilla oli myös muuta liiketoimintaa. Hän myi lukuisia painoksia kirjaansa French and Indian Cruelty ja piti kahvihuoneiden lisäksi kirjakauppaa parlamenttitalon lähellä. Kirjakaupassa myytiin monenlaista kirjallisuutta, kirjoitusvälineitä ja karttoja eri puolilta maailmaa. Hän perusti myös kustantamon, joka julkaisi muun muassa sanomalehteä nimeltä Scots Spy, sekä oman postitoimiston.   

Vaikka Williamsonista tuli vuosien aikana menestyvä kauppias, hän jatkoi aina esiintymistä Intiaani-Peterinä. Hän ei ollut kuitenkaan enää vain entinen intiaanien vanki, vaan hänet tunnettiin Edinburghissa intiaanien kuninkaana, jonka näkemykset siirtomaista kiinnostavat kaikkia.

Törmäsin Intiaani-Peterin tarinaan ensimmäistä kertaa Aberdeenissa The Tolbooth Museumissa. Tolbooth on ollut aikoinaan vankila, ja sinne Williamsonkin suljettiin Aberdeeniin paluunsa jälkeen. Vuoden 1745 jakobiittikapinan jälkeen selleissä tuomiotaan odotti lähes sata kapinallista. Valitettavasti museo on tällä hetkellä suljettuna korjaustöiden vuoksi.

Toinen Kuunkiroajissa melko lyhyesti vilahtava historiallinen henkilö on Hugh Blair. Blair oli kirjailija, luennoitsija ja Skotlannin kirkon pappi. Hänen tunnetuimpia töitään on teos A Critical Dissertation on the Poems of Ossian eli kriittinen tutkielma Ossianin lauluista, ja Blair myös luennoi aiheesta Edinburghin yliopistossa.

Ossianin laulut on James MacPhersonin laatima sankarirunoelma. MacPherson väitti keränneensä runot Skotlannin ylämaalta ja kääntäneensä ne gaelin kielestä. Hän väitti runoelman olevan muinaista alkuperää ja kulkeneen suullisena perimätietona Ylämaalla.

Kiista runoelman alkuperästä alkoi melko pian niiden ilmestymisen jälkeen, ja monet väittivät MacPhersonin sepittäneet runot sen sijaan, että hän olisi kerännyt ne Ylämaalta. Hugh Blair oli James MacPhersonin vankkumaton tukija ja kannustaja. Blair piti runoja ehdottomasti aitoina, ja oli myös rahoittamassa MacPhersonin matkoja Ylämaille.

James MacPhersonin tarina Ossianin laulujen alkuperästä ei lopulta kestänyt lähempää tarkastelua. Nykykäsityksen mukaan osa runoista on saanut innoituksensa kansanperinteestä, kun taas osa on puhtaasti MacPhersonin sepitettä. Sankarirunoelman merkitys ei silti jäänyt aivan vähäiseksi. Ossianin lauluja ihailtiin suuresti varsinkin 1700- ja 1800-luvuilla, ja niillä oli valtava vaikutus romantiikan ajan kirjallisuuteen ja taiteeseen Euroopassa.

Intiaani-Peteristä voi lukea lisää Timothy J. Shannonin teoksesta Indian Captive, Indian King: Peter Williamson in America and Britain, ja se on ollut pääasiallisena lähteenä myös tässä kirjoituksessa. Hugh Blairista ja hänen suhteestaan Ossianin lauluihin olen lukenut ja käyttänyt tässä lähteenä James Buchanin teosta Capital of the Mind: How Edinburgh Changed the World. James MacPhersonista voi lukea lisää myös Sanna Nyqvistin ja Outi Ojan erinomaisesta kirjasta Kirjalliset väärennökset: Huijauksia, plagiaatteja ja luovia lainauksia.