Knight seisoi kirjoituspöydän ääressä. Hän katseli arvioivasti hikiläiskäistä piiskaperuukkia, joka näytti naurettavalta hänen suurella kämmenellään. Knight oli ollut Dalyn leivissä paljon pidempään kuin minä, ja olin usein ihmetellyt, miten kaksi niin erilaista miestä oli päätynyt yhteen.
Kuunkiroajien Knight on karannut orja. Hän kertoo romaanissa oman tarinansa siitä, miten päätyi Karibialta ruumiinryöstäjäksi Edinburghiin. Se ei perustu kenenkään yksittäisen henkilön tarinaan, mutta olisi silti hyvin voinut olla mahdollinen.
Knightin esikuvat löytyvät sanomalehtien ilmoituksista, joissa etsintäkuulutetaan karanneita orjia. Ilmoituksia julkaistiin esimerkiksi Caledonian Mercuryssa, Glasgow Journalissa ja Edinburgh Evening Courantissa 1700-luvulla.
Esimerkiksi 3. syyskuuta 1761 julkaistiin Glasgow Journalissa seuraava ilmoitus:
RUN away from his masters at Borrowstounness on Monday last, a NEGROE man named LOUDON, pretty well made, a little pitted with the small pox 5 feet 6 or 7 inches high, speaks good English and is in sailors dress, aged about 22 years. Whoever can bring him to Alexander Houston and company in Glasgow, will be handsomely rewarded.
Lähde: Runaway Slaves in Britain: bondage, freedom and race in the eighteenth century
Ilmoituksia karanneista orjista on koottu tietokantaan Runaway Slaves in Britain: bondage, freedom and race in the eighteenth century.
Tietokanta on ollut arvokas lähde, kun olen tutustunut aihepiiriin. Tietokantaan on kerätty yli 800 vastaavaa ilmoitusta eri puolilta Isoa-Britanniaa vuosilta 1700–1780, ja yli 60 niistä on Skotlannin sanomalehdistä. Ilmoituksia on siis ollut keskimäärin joka kuukausi, jos kaikki sanomalehdet lasketaan. Tämä antaa hieman käsitystä siitä, kuinka paljon orjia Skotlannissa ja muualla Isossa-Britanniassa oli 1700-luvulla.
Skotlannin ja Englannin unionin myötä Skotlanti pääsi osalliseksi Englannin siirtomaista. Samalla Skotlanti tuli yhä vahvemmin mukaan orjakauppaan. 1800-luvun alkupuolella skotit omistivat noin 30 % Jamaikan orjista. Palatessaan kotimaahansa monet toivat orjia mukanaan palvelijoiksi. Orjia saatettiin myös lähettää opiskelemaan kaupankäyntiä Skotlantiin.
Skotit omistivat Karibialla plantaaseja, joissa viljeltiin orjatyövoimalla esimerkiksi tupakkaa. Gillespien tupakkakauppa Edinburghin pääkadulla ja sen houkuttelevana tuoksuva virginiantupakka mainitaan myös Kuunkiroajissa. Leithin satamaan laivattiin siirtomaista myös rommia, sokeria, riisiä ja mahonkia.
Glasgow’lla oli vielä suurempi rooli 1700-luvun orjakaupassa. Glasgow oli kauppakaupunki, ja tuohon aikaan suuri osa kauppiaiden omaisuudesta tuli siirtomaa- ja orjakaupasta. Guardian-lehden artikkelin mukaan yhteensä 62 katua Glasgow’ssa on nimetty tupakkaplantaaseilla rikastuneiden orjanomistajien mukaan, joten orjakauppa näkyy kirjaimellisesti yhä kaupungin kaduilla.
Kaiken kaikkiaan Isossa-Britanniassa oli merkittävä määrä värillisiä ihmisiä 1700-luvulla, eikä heidän näkemisensä Edinburghin tai Glasgow’n kaduillakaan ollut tuohon aikaan mitenkään harvinaista. Suurin osa oli afrikkalaisia tai afrikkalaistaustaisia, ja useimmat työskentelivät kodeissa palvelijoina, osa käsityöläisinä tai merimiehinä. Osa tunnustettiin vapaiksi miehiksi tai naisiksi, mutta suurin osa oli sidottu isäntäänsä tai emäntäänsä väliaikaisella sopimuksella tai orjina.
Ison-Britannian lait eivät tunnustaneet orjuutta, mutta käytännössä orjina maahan tuotuihin sovellettiin lähtömaan lakeja. Vasta vuonna 1770-luvulla oikeusistuin ensin Englannissa ja myöhemmin Skotlannissa tuli siihen tulokseen, ettei kummankaan maan lainsäädäntö tunnusta orjuutta eikä siten niin sanottujen orjien omistajien oikeuksia. Skotit (kuten muutkin britit) pitivät kuitenkin orjia siirtomaissa omistamillaan plantaaseilla pitkälle 1800-luvulle asti.
Ilmoitukset karanneista orjista tekevät näkyväksi edes osan orjina Skotlantiin tuoduista miehistä ja naisista. He olivat kuitenkin vain pieni osa maahan tuoduista orjista, sillä karkaaminen oli väistämättä epätoivoinen teko. Suurin osa karanneista orjista jäi todennäköisesti helposti kiinni, sillä he erottuivat valtaväestöstä helposti ja tuntuva palkkio kiinniotosta tai siihen johtavista tiedoista vaikeutti uuden elämän aloittamista.
Marmeladista ja juutista tunnettu Dundee oli tärkeä kauppasatama, joten myös sillä oli merkittäviä sidoksia transatlanttiseen orjakauppaan.
Jos kiinnostaa perehtyä tarkemmin Skotlannin historiaan orjakaupassa ja karanneiden orjien tarinoihin, suosittelen Warren Pleecen kirjoittamaa ja kuvittamaa sarjakuvaromaania Freedom Bound: Escaping Slavery in Scotland, joka kertoo kolmen karanneen orjan tarinat. Sarjakuvaromaanin lähteenä on käytetty Runaway Slaves in Britain -tietokantaa.
Orjuudesta Skotlannissa kertoo myös lyhytelokuva 1745: An Untold Story of Slavery. Vaikuttava elokuva kertoo kahdesta nuoresta mustasta naisesta, jotka karkaavat orjuudesta. Näin elokuvan sattumalta Dundeen V&A -designmuseossa yritettyäni pitkään etsiä mahdollisuutta sen näkemiseen. Tällä hetkellä kyseinen näyttely ei ole enää V&A:ssa, joten valitettavasti elokuvaakaan ei ilmeisesti siellä enää esitetä. Traileri on nähtävissä elokuvan kotisivuilla.
Lähteinä orjuuden historiasta Skotlannissa olen käyttänyt niin tässä kirjoituksessa kuin romaanissakin Runaway Slaves in Britain -tietokannan lisäksi Edinburghin kaupungin ylläpitämää Our Town Stories -sivustoa ja Historic Environment Scotlandin sivuilla julkaistua Lisa Williamsin artikkelia Edinburgh’s part in the slave trade.
Kirjailija Milla Keränen 