– Pötyä, Bella tuhahti. – David sanoo, että kruununprinssi on kerrassaan suurenmoinen. Tuskin maltan odottaa, että saan tavata hänet. Olen säästänyt kauneimpia pukujani siihen, kun Holyroodin palatsissa järjestetään taas kuninkaallisia tanssiaisia.
Kuunkiroajat sijoittuu osittain vuoden 1745 jakobiittikapinan kynnykselle. Kapina ei ollut vielä alkanut, mutta se väreilee pinnan alla, ihmisten puheissa, huolissa ja odotuksissa. Stuart-suvun kannattajat, jakobiitit, odottavat, että valtaistuimelta syrjäytetyn kuninkaan perillinen Charles Edward Stuart, kutsumanimeltään Bonnie Prince Charlie, nousisi Ranskan tuella maihin. Toiset pelkäävät uutta, epäonnistumaan tuomittua kapinaa ja sen seurauksia.
1600-luvun lopulla ja 1700-luvun alkupuoliskolla Britanniassa oli useita jakobiittikapinoita. Jakobiitit olivat Mainiossa vallankumouksessa vuonna 1688 valtaistuimelta syrjäytetyn Stuart-suvun kannattajia, ja nimitys jakobiitti viittaa maanpakoon ajettuun kuningas Jaakko II:seen eli Skotlannin Jaakko VII:een.
Vuonna 1745 monilla skoteilla oli vielä hyvin muistissa edellinen, vuoden 1715 kapina. Se päättyi huonosti ja kapinallisia rankaistiin ankarasti. Monet suvut menettivät maansa ja omaisuutensa ja kapinalliset pakenivat ulkomaille, varsinkin Ranskaan ja Italiaan. Kolmenkymmenen vuoden kuluessa osa oli ehtinyt anoa ja saada anteeksiannon, mutta monet elivät yhä maanpaossa kaukana kotimaastaan.
Kuunkiroajien Mary Erskinen suku oli ollut mukana jakobiittikapinassa (Maryn historiallisesta taustasta lisää edellisessä osassa Mary Erskine – hankalan naisen tytär). Hänen setänsä Marin jaarli oli merkittävässä roolissa vuoden 1715 kapinassa ja tämän vuoksi suku menetti maansa ja arvonimensä. Maryn isä lordi Grange ei ollut mukana kapinassa, vaikka hänenkin yhteyksistään jakobiitteihin huhuttiin. Lordi Grange valittiin myöhemmin parlamenttiin ja hän osti takaisin suvun maita. Vuonna 1745 hänellä, aivan kuten monilla muillakin unionista Englannin kanssa hyötyneillä, oli kapinassa enemmän hävittävää kuin voitettavaa.
Monet kuitenkin yhä kannattivat Stuart-sukua ja jakobiitteja. Osalle kyse oli uskonnosta, osalle politiikasta ja osalle puhtaasta oman edun tavoittelusta. Osalle kyse oli Skotlannin itsenäisyydestä ja Englannin kanssa solmitun unionin vastustamisesta. Myös romaanin jakobiiteilla on monenlaisia syitä: järkeviä, tunteellisia tai periaatteellisia.
Kaikki Kuunkiroajien jakobiitit ovat fiktiivisiä henkilöitä, mutta he ovat saaneet innoituksensa todellisista historiallisista henkilöistä. Jakobiittinaisiin vuonna 1745 tutustuin erityisesti Maggie Craigin kirjasta Damn’ Rebel Bitches – The Women of the ’45. Monet jakobiittinaiset olivat hyvin aktiivisia Stuartien tukijoita ja keräsivät paitsi rahaa ja aseita myös nostattivat joukkoja kapinaan. Osa naisista tuki Stuarteja puolisonsa vastustuksesta huolimatta.
Bella ja David Menziesin esikuvia ovat esimerkiksi lordi ja lady Ogilvy. Nuori, vasta 20-vuotias pariskunta kuului jakobiittien uskollisiin tukijoihin. Kun David Ogilvy liittyi Charles Stuartin joukkoihin, Margaret Ogilvy seurasi miestään ja pysyi tämän rinnalla koko kapinan ajan.
Jakobiittiarmeijan mukana matkusti myös toinen Margaret. Rouva Murray of Broughton oli jakobiittijohtaja sir John Murray of Broughtonin puoliso ja tunnettu kaunotar. Häntä ajattelin kuvaillessani lady Rossia, josta tulee Bellan läheinen ystävä. Lady Rossin puoliso on sen sijaan täysin oman mielikuvitukseni tuotetta.
Tällaisena rouva Murray of Broughton kuvataan kirjassa Damn’ Rebel Bitches:
The beautiful Margaret Murray was armed. She carried a brace of pistols fastened to her side-saddle and wore a fur trimmed outfit, made up specially to match the uniform of the Jacobite hussars, of whom her husband was the titular colonel. Her hat was ‘distingwished with a white plumoshe fether’.
Naiset eivät olleet kuitenkaan pelkästään koristeita jakobiittiarmeijassa. He olivat mukana kapinassa alusta loppuun. Naiset oli paikalla, kun Charles Stuart nosti lippunsa Glenfinnanissa heinäkuussa 1745, he juhlivat joukkojen saapumista Edinburghiin ja marssivat Englantiin armeijan mukana. Eivätkä armeijan mukana kulkeneet pelkästään yläluokan naiset, vaan monet sotilaiden vaimot lapsineen seurasivat miehiään. Kun kapina lopulta päättyi veriseen tappioon Cullodenin nummilla Ylämaalla keväällä 1746, myös heille kävi huonosti. Osa vangittiin ja lähetettiin siirtomaihin, osa jäi selviytymään tuhotun ja poltetun maan raunioille.
Myös romaanin miehillä on todellisia esikuvia. Ormondin jaarli on saanut vaikutteita lordi Lovatista, jolla oli merkittävä rooli Maryn äidin lady Grangen sieppauksessa. Niin jakobiittimiehistä kuin hallituksen puolella taistelleistakin kerrotaan Maggie Craigin kirjassa Bare-arsed Banditti – The Men of the ’45.
Muita tärkeitä lähteitä kirjoitustyön tukena minulla oli Jacqueline Ridingin Jacobites – A New History of the ’45 Rebellion ja Hugh Douglasin Jacobite Spy Wars – Moles, Rogues and Treachery. Ensimmäinen näistä käy tapahtumia läpi aikajärjestyksessä aina kapinan valmisteluista sen katkeraan loppuun asti, toinen taas keskittyy vakoiluun, jota harjoitettiin molemmilla puolilla.
Kaikki kuvat ovat omilta Skotlannin-matkoiltani vuosilta 2018-2024. Jakobiitteihin ja Bonnie Prince Charlieen törmää yhä kaikkialla. Suosittelen erityisesti vierailua Cullodenin taistelukentällä Invernessin lähellä. Taistelukenttä itsessään on karu nummi, mutta vierailukeskuksessa on erinomainen näyttely, jossa vieraillessani minäkin aloin viimein kunnolla hahmottaa, miksi viimeinen, ratkaiseva taistelu käytiin juuri tällä paikalla. Edinburghissa jakobiittien jäljillä voi vierailla Holyroodin palatsissa, jossa Charles Stuart tosiaan piti hoviaan vuonna 1745, kuten Bella haaveilee Kuunkiroajissa. Holyroodissa on esillä (tai oli ainakin oman vierailuni aikaan kesällä 2024) Margaret Murrayn upea puku. Matkalla Edinburghista Ylämaalle ja Cullodenin taistelukentälle kannattaa pysähtyä Blair Castlessa, jossa jakobiittiarmeija yöpyi matkalla Edinburghiin. Murrayn klaani oli jakautunut eri puolille kapinassa, ja siitä riittää linnassa mielenkiintoisia tarinoita.
Charles Stuartin jälkiä voi haluessaan seurata myös kauemmas Skotlannin läntisille saarille. Prinssi Charles nousi maihin Ulko-Hebrideillä Eriskayn saarella mukanaan vain seitsemän miestä. Kapinan päätyttyä onnettomasti Cullodenin taistelukentällä hän pakeni takaisin Ulko-Hebrideille ja piileskeli siellä hallituksen joukoilta kesän ajan. Bonnie Prince Charlie ei luultavasti nauttinut kovinkaan paljon kesästään Skotlannin saarilla, mutta ainakin hän sai viettää sen upeissa maisemissa.
Kirjailija Milla Keränen 